

Hei, olen Elina!

Vanha Roosa kukkakauppa Valkeakoskella on käsialaani.
Minua kuvaillaan lempeäksi, rauhalliseksi ja kärsivälliseksi. Olen sosiaalinen introvertti, joka viihtyy käsillä tekemisen ja luovuuden parissa. Työssäni minulle on tärkeintä kohdata jokainen asiakas aidosti ja lämmöllä – niin, että kukkien mukana mukaan lähtee myös
hyvä mieli.
Olen vaimo, kolmen lapsen äiti ja kahden lapsenlapsen mummu. Ennen kukkakauppiaan arkea työskentelin pienten ihmistentaimien parissa päiväkodissa. Elämä kuitenkin yllätti ja vuonna 2023 nämä eläväiset ja toisinaan hyvin äänekkäät pikkutaimet vaihtuivat perin hiljaisiin ja paikallaan pysyviin kukkataimiin.

Tie vei päiväkodista
kukkien maailmaan.
Matkani floristiksi alkoi työkokeilusta, josta se eteni opintoihin ja oppisopimukseen. Valmistumisen jälkeen sain jatkaa työssäni tutussa kukkakaupassa Valkeakoskella – samalla vahvistaen osaamistani ja omaa tyyliäni floristina.
Rakastan kukkia ja nautin siitä, mitä voin saada niistä käsilläni aikaan. On ilo saada laittaa luovuutensa likoon, kokeilla ja oppia uutta. Jokainen kimppu ja sidonta on minulle mahdollisuus tuoda esiin kauneutta ja tunnetta – juuri sinua varten.


Haaveesta tuli totta!
Oma kukkakauppa Valkeakoskella

Haave omasta kukkakaupasta syntyi jo urani alkuvaiheessa. Nyt tuo haave on totta, ja saan toteuttaa sitä sydämellä joka päivä!
Kun etsit kukkakauppaa Valkeakoskella tai floristia tärkeään hetkeen, haluan tarjota sinulle enemmän kuin kukkia – hetken pysähtyä, kohdata ja löytää jotakin kaunista arkeen tai juhlaan.


